Lähettäjä: mursu
Lähetetty: 29.2. 14:39

Kun tänä aamuna heräsin, meinasin melkein soittaa jollekin HB:n jäsenistä ja kiittää itku silmässä teidän valtavan hienosta, koskettavasta levystä. Kuulin Käsiisi Sun ensimmäisen kerran Radio Deistä joskus vuoden alussa ja se jäi soimaan päähäni.. Mietin, mikä ihme bändi tämä oikein on? kuka laulaa noin kauniisti? kuka on kirjoittanut niin koskettavan laulun?
Radio Deistä on tullu oikeastaan teistä paljon juttua, monta haastattelua olen kuunnellu korva radiossa kiinni, että kuulisin varmasti, mitä Johanna kertoilee. Vaikutuin.
Teidän musiikkinne on nostaneet mua ylös. Isän sylissä on hyvä olla. Vain olla.
Viisautta Johannalle kirjoituksiin ja koko bändille sitä, mitä Isä tahtoo antaa.

HB kiittää Taivaan Isää, että saamme Hänen kauttaan olla vaikuttamassa ihmisiin. Siunausta ja voimia elämääsi. -S


Lähettäjä: mikko
Lähetetty: 29.2. 00:56
Kotisivut: http://www.thetruth-band.tk/

SELLAISTA VAAN KYSYISIN ETTÄ MISTÄ TÄMÄ TEIDÄN NIMI HB TULEE????

Nimen takana ei ole mitään elämää suurempaa tarinaa. Se vain sattuu olemaan tollanen:) -S


Lähettäjä: mie
Lähetetty: 28.2. 16:26

Tulin juuri riparilta. Kuunneltiin siellä HB:tä paljonkin ja moni ihastui!
Haluaisin tietää vain, että mistä gospel-bändeistä pidätte. Diggaileeko kukaan Random eyesiä?


Lähettäjä: Pasi
Lähetetty: 27.2. 18:45

aivan mahtava tämä teidän uusi uskon puolesta albumi. Ja Johanna, sinulla on aivan loistavä ääni. Samuel olet loistava rumpalisti. Tuomas sinä todellakin osaat soittaa bassoa ja osaa se Anttikin soittaa kitaraa. Jumalan siunausta Teillekin sinne.

Kiitos -S


Lähettäjä: Pirjojulia
Lähetetty: 24.2. 17:16
Kotisivut: http://www.geocities.com/pirjojulia/

En bra juttu, että teette musiikkia ja ei mitä tahansa, vaan Herralle! Kohta munkin postilaatikkoon tipahtaa teidän levynne.
Siunausta!


Lähettäjä: tiina
Lähetetty: 23.2. 19:01

Moi! Teiän musa todellaa kolahtaa! Johannakin on niin nätti siinä levyn kannessa.. =)


Lähettäjä: Master Sikamurha
Lähetetty: 23.2. 14:47
Kotisivut: http://geocities.com/kuksaniska/

Enpä oo pitkään aikaan raskinu levyjä ostella mut nyt repäsin ja kävin teiän levyn tilaamassa:)


Lähettäjä: rohveetta
Lähetetty: 22.2. 14:39
Kotisivut: http://www.raskaansarjanpapisto.tk/

Voishan tuon teidän uuden lätyn ostaa jossain vaiheessa..


Lähettäjä: niinpä...
Lähetetty: 22.2. 14:23

teil on aivan mahtava levy..ihanat sanat...jatkakaa samaan mallii. siunausta=)


Lähettäjä: Bellis
Lähetetty: 22.2. 13:54

Teidän laulut on tosi mukaansa tempaavia ja täynnä tavaraa!!! Oli ilo kuunnella teitä! Jatkakaa samaan malliin=)!


Lähettäjä: tähtisilmä
Lähetetty: 21.2. 14:13

Levytilaus lähti, toivottavasti tulee pian. ;) Eilen siskon kanssa nuortenillasta palatessa popitettiin sitä autossa (siskon levyä), oli ihan pakko ajaa ylimääränen kierros ihan vaan musiikin takia! :) 'Tee mulle' ja 'Hän puhuu' on parhaimmasta päästä..


Lähettäjä: kriitikkoa kritisoiva..
Lähetetty: 20.2. 08:16

mitäs vikaa nykyisessä on?


Lähettäjä: Jukcat
Lähetetty: 20.2. 06:43

Hienoa musaa! Todella kokemus. Lohdutti, juuri oikeaan aikaan sivuillanne!


Lähettäjä: kriitikko
Lähetetty: 19.2. 15:44

Hommatkaa jostain oikea laulaja.


Lähettäjä: syökää kanaa possut
Lähetetty: 18.2. 18:37

muistattekos te mäkelä hannun se on maailman paras musiikin ope... soitti meille teiein levyäkin... hyvää jatkoa ja yhtä hyvää musiikkia jatkossakin =>


Lähettäjä: innosta tärisevä:)
Lähetetty: 15.2. 18:32

Hei, Eliza on lainannut radikaali.nettiin Tee mulle-kertosäkeen! :)) Siellä on joku alottanu keskustelun hyvistä biisien sanoista... Wow, hei jokuhan tiätää teistä jotain! *järkyttynyt* ;) (Siis tällä kaikella ei ollu taas mitään painoarvoo, mut kuhan informoin...) =]


Lähettäjä: narwen
Lähetetty: 15.2. 16:59

Kiitos todella paljon ystävänpäivän keikasta Jovilla! Yllätyin positiivisesti musiikistanne ja suunnittelen teidän levyn ostoa kun ei eilen ollu rahaa mukana. Oli ihanaa tulla rankkojen sählymatsien jälkeen kuuntelemaan oikeasti hyvää musiikkia! Jumalan siunausta!


Lähettäjä: Jenni<3
Lähetetty: 14.2. 17:36

Teidän kosketinsoittaja Toni on tosi komee..=P Sanokaa sille terkkuja!


Lähettäjä:
Lähetetty: 12.2. 17:39

Levyt on tullut perille, kuunnellaan just.Kuulostaa hyvältä.Terveisin Siukku ja Päivi


Lähettäjä: No MInä
Lähetetty: 12.2. 16:28

No heei! Olipa siisti juttu M&M:ssa. Melkein saa olla ylpeä teistä. =) Antti on taas paukuttanu asiaa, kun muilta ei ollu niin paljoa kommentteja. Siunattua keikkaelämää, puolestanne rukoillaan.


Lähettäjä: gospelboarder
Lähetetty: 11.2. 20:24

ootte aivan huippu bändi! oon ollu teijän keikalla monesti ja oon tykänny ihan sikana. tilasin just levynne ja se on ihan huippu. hyvää jatkoa ja jumalan siunausta.


Lähettäjä: If I was there
Lähetetty: 11.2. 17:38

"Ennakkotilaa levy" antaa ymmärtää että levy ei oo ainakaan vielä ilmestynyt.

Muutamaan paikkaan oli vielä jäänyt ennakkotilaus maininta. Ne on nyt korjattu. -S


Lähettäjä: Ville
Lähetetty: 11.2. 15:48
Kotisivut: http://www.shanksmare.net/

Moro! Kuuntelin biisinäytteenne ja täytyy sanoo, että olin yllättynyt. HB groovaa ku hirvi metsässä. Harvemmin tällästä "raskasmetallia" tulee kuunneltua, mutta naislaulaja tuo hommaan kivaa keveyttä ja raikkautta. Lisäksi laatua löytyi soittopuoleltakin! Siunattua ja keikkarikasta kevättä!


Lähettäjä: mimmu
Lähetetty: 10.2. 21:03

Työ ootte aivan loistavia. Itellä ei oo teiän levyä, mutta onneksi kaverilla on ja se lainaa sen aina välillä. Kiitokset ja kumarrukset teille ja Jumalan siunausta jatkoonkin. Teette hyvää työtä!

Jos on oma, niin ei tarvitse lainata kaverin levyä;) -S


Lähettäjä: Jenni
Lähetetty: 10.2. 19:29

mikä teidän kosketinsoittajan nimi on????

Toni Hellsten


Lähettäjä: Peter
Lähetetty: 9.2. 13:03
Kotisivut: tummaavaloa.net

Ihan jalat alta-kamaa tämä "pro fide" -levy! Toimii alusta loppuun, ja ylistysraita keskellä on hieno juttu. Toivotan suurta siunausta ja pitkää ikää! P.S. Kiitos linkistä, olemme otetut. :)


Lähettäjä: Iipu
Lähetetty: 8.2. 16:49

Olin jossain isoskoulutus jutussa missä te soititte ja sen jälkeen oli ihan pakko ostaa toi teidän levy. Te ootte yks niistä harvoista bändeistä mitä mä kuuntelen.


Lähettäjä: Atte
Lähetetty: 8.2. 12:04

Moi!
Sain levynne tuossa viime viikolla. Aika tiukkaa matskua vaikka vähän enemmän voisi olla omaperäisyyttä. Vähän Rainiltä kuulostatte välillä. Enemmän ootte omillanne niissä demon biiseissä joiden sellanen keskiprogeilu toimii paremmin eduksenne. Mutta kaikin puolin kuitenkin hyvin tasavahva kokonaisuus. Ei täytebiisejä! Ekan demon biisen uudelleennauhoitukset toimivat hyvin. Ette ole tehneet liikaa muutoksia sovituksiin, eikä soiton puolella ole enää epätarkkuuksia (ainakaan mitään havaittavaa). Se on kyllä mainittava, että ettekö te huomanneet plagioivanne Metallican The Call Of The Ktulun riffiä Käsiisi Sun-biisin säkeistön a-osassa? Se on nimittäin aika lailla nuotilleen täydellinen kopio kyseisestä riffistä.


Lähettäjä: mikki
Lähetetty: 8.2. 11:45
Kotisivut: http://www.thetruth-band.tk

teidän levy on aivan mahtava!!!!!! kaikki biisit on ihan sikahyviä... sitä vois kuunnella kaiken aikaa...
5 parasta biisiä on:
1.TAIVAASEEN
2.VAIN YKSI MAHDOLLISUUS
3.HIMOA
4.EKSYNYT
5.HÄN PUHUU


Lähettäjä: mato
Lähetetty: 7.2. 09:45

kiitos upeesta levystänne!!! Se on tosi mahtava. Ja noi rokimmat biisit on just sopivasti rokimpia, mutei silti liian raskaita. Sopii hyvin Johannan äänelle;) Jatkakaa samaan malliin ja keikoilla tavataan!!!


Lähettäjä: Teemu
Lähetetty: 6.2. 23:59

Yritin lueskella vieraskirjan Antin vanhaa vastausta siitä mikä uskon puolesta biisin sanoituksen pointti on. Muistan jotain vanhasta vastauksesta, mutta en ihan kaikkea. Voisitteko selittää asiaa uudestaan tai korjata vanhan linkin. Teette hienoa musaa ja mikä parasta: hyvällä sanomalla. Juuri näin!!


Lähettäjä: Jennina
Lähetetty: 6.2. 18:29

Ootte vähän hyvä bändi..Toivottavasti jatkatte vielä pitkään sillä teitä on ilo kuunnella ja katsella..=) Siunausta teille ja hyvät jatkot!


Lähettäjä: ...me...
Lähetetty: 6.2. 16:25

moikkka!!!

Moro


Lähettäjä: Ville
Lähetetty: 5.2. 19:27

Joo, eli levy tuli tänään ja hyvältähän tuo kuullostaa! Kiitos siitä! Tehkääs jatkossakin noita raskaampia biisejä ;) kyllähän nuo hitaammatkin on hienoja. Joo siunattua jatkoa bändille!


Lähettäjä: Elias
Lähetetty: 5.2. 17:46
Kotisivut: http://www.siivettomat.com/

Mä oon jotenkin pettynyt noihin demon biisien uudelleennauhoituksiin, tai sitten ne vaan särmää korvaan kun ne kuitenkin on eri versioita kun siinä demolla. Eksyneen virvelissä on ainakin liian vähän kaikua... mutta hienoa että saitte kuitenkin levyn tehtyä :) siunausta jatkoon ja nähdään keikoilla.

Virvelin kaiun määrästä voidaan olla montaa eri mieltä. Omasta mielestä sitä on kyseisessä biisissä riittävästi. -S


Lähettäjä: Dugeroow
Lähetetty: 5.2. 11:42
Kotisivut: http://siivettomat.com/

Levy nyt sitten lopultakin tuli, kiitos siitä :) 2 kertaa sitä kävinkin jo kyselemässä, viimeksi eilen Helsingissä. Huomasin kuitenkin, että teille on käynyt jonkinlainen painovirhe. Takakannessa ainakin omassa kappaleessani ovat Eksynyt ja Tee mulle kappaleet eri päin takakannessa kuin levyllä. Kaikesta huolimatta kiitos näkemästänne vaivasta, siunausta. Pompitaan taas keikalla ;)

Oma moka. Sanoittiin vahingossa masteroinnissa eri biisi järjestys kun oltiin ilmotettu kansien tekijälle. Mokasta huolimatta siistit kannet. -S


Lähettäjä: Sami
Lähetetty: 5.2. 09:48
Kotisivut: http://www.gospelboarders.com/

Suurkiitokset HB:lle loistokeikasta 10-vuotisjuhlissamme. Hyvä musiikki, osuvat sanoitukset, mukavat ihmiset sekä hieno asenne elämään jäivät mieleen ja nostivat kyllä HB:n kertaheitolla suomigospelin kärkikastiin.
Yksi asia jäi vain mietityttämään, että mistä tuo nimi HB oikein tulee. Hazardous busdrivers vai...?

Nimellä ei ole sen suurempaa tarinaa. Se on vain HB. Mut jokaisella voi olla oma merkityksensä ko. kirjaimille, sinulla vaikka Hazardous busdrivers. Kai se semmosta menoo oli... -S


Lähettäjä: mato
Lähetetty: 3.2. 18:00

Ai, levyt on siis tulleet jo? Missäs mun levy sit mahtaa olla? Siukkista vaan teille...

Levyt lähtivät postissa eilen. Eli perillä ne on huomenna. -S


Lähettäjä: T.Oikkonen
Lähetetty: 2.2. 23:46

Kiitos levystä! Ekana kuuntelupäivänä olen kuunnellu sitä jo viisi kertaa silkasta innostuksesta. Kypsempi kokonaisuus kuin osasin odottaa ja tyyliltään yllättävän monipuolinen lajissaan. Ei ihme jos teistä on keikoilla tykätty. Pidin kovasti kesäisestä yhteistyöstä. Tällaiset jutut piristää kummasti meikäläisenkin musiikkialuetta. Myönnettäköön jopa pienoinen ylpeys olla mukana levyllänne. Teillä kun on noita fanejakin...Ette ole ajatelleet musavideota tehdä?


Lähettäjä: Thomaz
Lähetetty: 2.2. 19:14
Kotisivut: http://www.oratoriometal.com

Hyvältä kuulosti keikka Keuruulla. Siunauksia ja voimaa jatkaa!


Lähettäjä: Streetcat
Lähetetty: 2.2. 18:37

Olin Harjavallan Megaillassa teidän keikkaanne kuuntelemassa. En ollut aikaisemmin kuullut teidän biisejänne mutta täytyy sanoa, että ne kolahtivat! Melodiat olivat hyviä ja mikä tärkeintä, sanoituksissa uskallettiin puhua asioista suoraan. Juuri sellaista gospelmusiikkia tarvitaan jossa asioista puhutaan kiertelemättä. Tarvitaan rohkeutta puhua oikeasta ja väärästä, synnistä ja tuomiosta, parannuksesta, armosta ja pelastuksesta... Antaa palaa! Tilaan levyn:)


Lähettäjä: jakeriver
Lähetetty: 31.1. 21:08
Kotisivut: http://frozenfeelings.org/jakeriver

Olin teidän keikalla Lempäälässä. Oli aivan mahtava setti. Aattelin toivotella teille siunausta. Jatkakaa samaan malliin..! Työnne on tärkeää!


Lähettäjä: Fanisku
Lähetetty: 31.1. 20:21
Kotisivut: http://www.sunpoint.net/~migaman

Harjavallan keikka oli tosi hyvä! Luvallanne pistäisin omille kotisivuilleni juttu HB:stä.. Historia ja muuta..

Saat luvan:) -S


Lähettäjä: laura
Lähetetty: 31.1. 17:14

Olitte ihan sairaan hyviä kun olin eilen katsoos teitä harjavallassa. En ollu kuullu teistä ennen, mut osasitte yllättää positiivisesti. Tarvii varmaan tilata levy... yx pyyntö mul olis, et kutsukaa porukkaa teijän eteen seisomaan, et syntyy hyvä fiilis, eikä jengi vaan istu ja kuuntele. :)


Lähettäjä: Nora
Lähetetty: 31.1. 14:44

Moikka!!!! teidän musaa on tosi kivaa kunnella!!!!!!!! pärjäilkää!!!!


Lähettäjä: PM
Lähetetty: 29.1. 20:22

Onko rumpalilla tuplapedaalia?

Mulla on joku Taman tuplapedaali. En tiä mallia. -S


Lähettäjä: mato
Lähetetty: 29.1. 14:17

koska se teidän levy ilmestyy? Eli siis koska se tipahtaa mun postilaatikkoon?

Levyt tuli levypainosta tänään. Ne postitetaan perjantaina. -S


Lähettäjä: Wille
Lähetetty: 28.1. 22:20
Kotisivut: http://www.fromashes.com

Ostin joskus vuosi sitten sen ekan EP:n. Pidin. Nyt on joku pitkäsoitto ilmeisesti ilmestymässä? Jos on vähintäänkin yhtä ammattimaisesti tehty kun se eka, niin vois vaikka ostaa.
Jatkakaa, hienoa musiikkia.

EP:tä ja pitkäsoittoa ei voi edes verrata. Pitkäsoittoon on käytetty paljon enemmän aikaa ja se on paljon ammattimaisempi. -S


Lähettäjä: Juho Hirn
Lähetetty: 26.1. 17:23

No MOI!!! Hei te ootte tosi hyviä ja kivoja! Te ootte mun idoleja! Mä soitan itsekkin vähän kitaraa mutta en oo ihan niin hyvä kun te!(heko, heko)


Lähettäjä: T.Jauhiainen
Lähetetty: 26.1. 00:35
Kotisivut: http://www.luminapolaris.net

Ohhoh...Yllättävän tasokasta mussiikkia vaikka en teistä ole aikaisemmin kuullutkaan... Siunausta bänditoimintaan & muuhun elämään!

Ei muuta kun levy tilaukseen:) -S